lentoni oli tarkoitus lähteä Helsingistä 16.25. Lumipyry oli ilmeisesti haitannut koneen kulkua  ja pääsimme ilmaan vasta kello 18.00. Voitte uskoa että otti pattiin! Muuten niin rauhallisen luonteen omaavana inhoan myöhästymisiä.

Olimme Ruotsissa paikallista aikaa 17.50 ja China airin lento lähti 18.25. Onneksi tapasin koneessa yhden toisenkin hätäilijän ja pystyimme yhdessä jakamaan tämän tuskan hien tunteen kun ei ole hajuakaan kuinka kaukana portti mahtaa olla ja aika käy vähiin.Alkujaan olin ajatellut käyttäväni Arlandan kentällä ylimääräisen  ajan shoppailuun ja syömiseen, mutta nyt ei tarvinut niitä murehtia. Nyt sain vain juosta hiki päässä pitkin kenttää, ehdin kuitenkin, HUH!

Koneeseen tullessa ystävälliset kiinalaiset ohjasivat oikealle paikalle, joka olisikin muuten ollut vaikeaa koska kone oli melkoisen iso, lähemmäs  500 paikkainen. Ensimmäinen ajatus oli kun astuin koneeseen; Kyllä on tuolit mitoitettu sumopainijoiden mukaan (first class), mutta totuus paljastuikin hyvin äkkiä, me tavalliset istuimme kuin sillit purkissa. Paikkani oli viimeisessä penkkirivissä chaina pojan vieressä, eihän se poika kauaa uskaltanut siinä istua vaan jo ennen koneen nousua se ampaisi ylös eikä sen koommin näkynyt. Saimpas kaksi paikkaa itselleni ja sain röhnöttää miten tahdoin.

Koneessa tunsi heti rauhallisen ja rentouttavan tunnelman, jasmiinin tuoksua ja telkasta tuli vesiputouksen lotinaa. Nyt tuntui ensimmäisen kerran että olen jonnekin menossa. Tuli mielyttävä, rauhallinen ja utelias olo koneen siirtyessä kiitoradalle. En voinut olla virnuilematta, olenhan menossa Kiinaan!
Ruoka oli koneessa aivan mainiota, päätin silloin että sen on nyt oltava sitä pekingin ankkaa… aamupalalla sain kuitenkin valion jogurttia, joten taisi pekingin ankka vaihtua arlandan ankaksi.
Kyllä se lento kesti niin älyttömän kauan, päätin etten ainakaan ennen ensviikkoa kotiin mene. Paikallislento Pekingistä Harbiniin oli mielenkiintoinen, nälkä oli että näköä haittas mutta mistään en saanut rahaa enään porttien sisäpuolelta nostettua.

Koneessa viereeni istui  keski ikäinen nainen, joka ei varmaankaan ole kovinkaan usein ollut lentokoneessa. Sainpas ikkunapaikan, lällällää….  Nälkä alkoi jo siinä vaiheessa kurnia vattassa, ja mitä tekee vierustoveri, kaivaa vaaleanpunaisen kankensa esille. Koostumus oli kuin maksamakkarassa, mutta haisi koiranmakkaralle, siitä se haukkaili suun täydeltä. Voitte uskoa miten oksetti, oli pakko kääntyä ikkunaa kohti ja pitää nenästä kiinni ettei se koiranmakkaran haju yllä nenään.
Koulussa on ollut puhetta, kuinka erikulttuureissa käsitellään omaa tilaa, meillä suomalaisilla se on suuri, kun taas kiinalaisilla hyvinkin pieni, tänään sain senkin kokea. Ei vierustoveria näyttänyt ollenkaan haittaavan että sen takki ja käsi roikkui MUN puolella, kyllä ärsytti! Kaiken huippu oli se kun olin torkkumassa, heräsin kun toisen käsi viuhahtaa naaman edestä, hän tahtoi kokeilla lentokoneen ikkunaa ilmeisesti. Koko matkan mamma hönkäili vieressä, nenä kiinni ikkunassa ja ylitseni kurkotteli. Olipa kokemus sekin!