Tänään lähdin aamusesta reippaana tuliaisostoksille... ja arvata saattaa miten taas kävi! (samoin kuin viimeiset 1,5 kuukautta)

Itelle tuli taas ostettua kassitolkulla tavaraa ja toisille.... nojaa... Se on niin kauhean hankala mitään löytää, vaiko onko se etsijän silmissä se vika? No, ostin kuitenkin tänään itselleni kellon, oikein teräshihnalla ja oli hurjat 8 euroa. Ranskis pääsi heti kuittailemaan että ehkä pari päivää kestää uutena ja sen jälken entinen:/ Olen seuraillut tätä kelloani nyt jokusen tunnin, ja se toimii vielä, jes!

Nyt meinaa jo tulla tuskan hiki kun edes ajattelee että pitäisi saada koko 4,5 kuukauden elämä survottua matkalaukkuun. Lisäjännitystä siihen vielä tuo se, jos olette ahkerasti blogiani lukeneet niin tiedätte mikä on lempi harrastukseni täällä... Ei tauti tota tavaran määrää, ja jos vielä pitää kotiväellekin jotakin löytää... Kyllähän se niin on että jostakin päästä se on karsittava.. ja tiedätte miten itse olen ton materiaalin perään, joten sortsi kotiväki, muutamille korviksille taitaa vielä löytyä tilaa, mutta muuten tekee heikkoa! :P
..Niin ja se kellokin on ollut mielessä jo aineskin vuoden, joten ei ollut heräteostos, ei ollu!:)

Tunnustan, tänäänkin ostin kuusi paria korvakoruja, mutta yhtään tukkapantaa en ostanut. Olen päässyt siitä jo seuraavalle tasolle, en enään osta valmiita, ostan tarvikkeita joilla voin kotona tehdä niitä itse..

Tänään taas nuukana matkustin bussilla keskustaan ,koska ajattelin että silläkin 1,5 euron säästöllä saan jonkun kivan korun. Niimpä sullouduin taas bussiin. Takasinpäin tultaessa yritin laskea montako ihmistä on seisomassa paikallisbussin käytävällä, sain luvuksi reilu 50. Ja se ei ole vielä edes ääriäänmyöten täynnä, minun ja toisen välilläkin oli aineskin 20cm väliä. Lukuun ei ole laskettu niitä onnellisia jotka saivat istumapaikan. Jos bussi on täynnä, sitä voisi kuvata hyvin avautuneena ruusuna. Käytävän keskellä olevat ihmiset pystyvät seisomaan suorassa, siitä reunoja kohti he ovat kurottautuneet ruusun terälehtien lailla toisten yli saaden jostakin hieman käden sijaa, joten voitte uskoa ettei istujallakaan ole kovin helppoa jos monta kerrosta ihmisiä melkein makaa päällä.

Täällä olen taas huomannut miten sitä nauttii aivan pienistäkin asioista. Viime viikolla hyppäsin lähes tyhjään bussiin ja sain istumapaikan, sitä ei usko miten onnelliseksi voi jo siitäkin tulla että saa istumapaikan bussissa. Eihän sitä voinut olla kuin onnesta soikeana koko matkan! Tänäkin aamuna pääsin puolestavälistä penkille, siitä jo tietää että on hyvä päivä tulossa eikä ole heti kiukkuinen kun pääsee kaupunkiin. Matkahan sinne kestää noin 20 minuuttia.

Lihapullat kiinassa:

Yleisesti ottaen kiinalaiset ovat ihan tikkuja, mutta sama on käynyt kuin muuallakin maailmalla kun pikaruokaketjut ovat rantautuneet. Perseitten leveäminen ja mahan kasvaminen on alkanut. Kuitenkin isoja lihapullia näkee vielä melko harvoin ja sitten kun näkee, jää melkein tuijottamaan, kun on niihin tikkuihin tottunut. Sama on raskaana oleva nainen, tai komea kiinalainen, aina kun harvoin näkee, sitä jää pakosti tuijottamaan.
Se tässä oli vaan se pointti että sääliksi käy näitä isoja täällä, koska oma takamukseni on täällä niin ylisuuri että aina ihan masentuu kun menee vaatekauppaan ja tahtoisi jotkut kivat housut. Ei mitään toivoa että ensimmäisestä löytäisi, en voi katsoa mikä on kiva, on katsottava mistä löytyy kokoja. En tunne itseäni kovinkaan isoksi, mutta täällä olen iso, ja jos näen kaupungilla isompia ihmsiä, aina väkisin säälivästi katson että mistä noikin täällä vaatteensa löytää..  Joten isojen mammojen vaateketjuille olisi täällä kysyntää, samaten raskaanaoleville naisille, koska IHAN AINA kun paksuna oleva nainen kävelee vastaan, sillä on lappuhaalari! Niitä on vakosamettisia, kolitsisia, on nallen kuvilla, on vaikka minkälaisia, mutta aina on se lappuhaalari...

Ovatko silmäni jo levenneet?

Opettajamme tunnilla on kertonut kulttuuri eroista. Amerikkalaiset aina kysyvät tuttavansa kohdatessa "how are you" , Kiinalaiset kysyvät "where are you going". Kummallakin on sama äänenpaino, niinkuin vitut mua kiinnostaa mitä sulle kuuluu tai mihin sä menet, mutta se vain kuuluu sanoa. Olen huomannut itseni käyttävän tota "mihin olet menossa" kysymystä ihan aina. Joskus olen oikein ajatellut että nyt en kysy, mutta se tulee niin luonnostaan ettei sille voi mitään. Se on kiinalaisten tapa pitää huolta lähimmäisestään jos kysyy minne menet, onko sulla rahaa tai ruokaa. Opettajan pover pointissa oli myös ohjeita kiinalaisille kuinka käyttäytyä kun tapaa bisnes kumppanin länsimaasta: Älä mene liian lähelle, älä koskettele, älä sylje, älä tiputa paperia lattialle ruokaillessasi, pienempi veitsi on tarkoitettu voille, älä tarjoile ruokaa omista puikoistasi..
ja sitä rataa.

Tänään olin syömässä länkkäriravintolassa, otin spagettia ja ihanaa savulohikerma kastiketta. Voi hitto kun tuntui vaikealta syödä haarukalla ja veittellä, piti oikein huoneeseen takasin tullessa tarkastaa söinkö väärällä kädellä kun tuntui niin onnettomalta. Porsastelu tapa on kyllä jäänyt varmaan pysyäkseen. En edes yrittänyt syödä sitä spagettia hienostuneesti hienossa ravintolassa, vaan mätin naama kiinni lautasessa posket pullollaan ruokaa menemään.... noloa...